Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Dennis Diekmeier ja HSV solmivat jatkosopimuksen

Kirjoittaja: — 04/11/2013

Hamburger SV ilmoitti lauantaina twitter-tilillään solmineensa kesään 2016 ulottuvan jatkosopimuksen oikean laitapuolustajan Dennis Diekmeierin kanssa. 24-vuotiaan Diekmeierin sopimus olisi umpeutunut kuluvan kauden päättyessä, mutta nyt siihen sorvattiin kahden vuoden jatko. Sky-televisiokanavan mukaan mies kuittaa jatkosopimuksensa myötä 1,5 miljoonan euron vuosiansiot.

Diekmeier pelasi alkukauden viidessä ottelussa HSV:n avauskokoonpanossa täydet minuutit, mutta mursi sitten jalkansa ja on sen koommin seurannut pelejä katsomosta käsin. Kentille paluu ajoittunee suunnilleen joulukuun alkuun.

Diekmeier pelasi juniorivuosinaan kuuden kauden ajan HSV:n verivihollisen Werder Bremenin organisaatiossa ja muutti sitten Nürnbergin kautta Hampuriin. HSV-paitaa hän on kantanut kesästä 2010 lähtien. Kaikkiaan Diekmeier on pelannut 99 bundesliigaottelua, mutta avausmaali ei vielä ole nähnyt päivänvaloa.

Nürnbergissä pelatessaan Diekmeier nousi otsikoihin paitsi hyvien peliesitystensä niin myös harvinaisen allergisen reaktion takia. Lääkintähelikopteri jouduttiin hakemaan paikalle miestä hoivaamaan. Reaktion aiheuttajaksi todettiin jalkapalloilijalle epätyypillinen allergia nurmikon homeelle.

loading comments...