Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Bayern Münchenin harvinainen tappio riitti lohkovoittoon

Kirjoittaja: — 11/12/2013

Vahvoista huhuista huolimatta Bayern München ei olekaan täysin lyömätön. Manchester City haki eilen Mestarien Liigassa 3-2-vierasvoiton Bayern Münchenin Allianz-Arenalta. Kyseessä oli Bayernin ensimmäinen tappio missään kilpailussa sitten heinäkuun lopun, jolloin se hävisi Borussia Dortmundille Saksan Supercupin finaalin maalein 4-2.

Viime kauden triplamestari oli pelannut sen jälkeen yhteensä 25 ottelua peräkkäin ilman tappioita. Mestarien Liigassa Bayern München oli voittanut ennätyksellisesti kymmenen viimeistä otteluaan.

Tiistain ottelussa Thomas Müller ja Mario Götze veivät kotijoukkueen 2-0-johtoon jo 12 minuutin pelin jälkeen. Molemmat maalit näyttivät syntyneen niukasta paitsioasemasta. Peli vaikutti jo menevän Bayernin läpijuoksuksi. David Silva kuitenkin kavensi jo avausjaksolla ja toisella puoliajalla Alex Kolarov ja James Milner toivat vieraat rinnalle ja ohi. Cityn suurin sankari Milner oli vahvasti mukana kaikissa kolmessa osumassa. Bayernin topparipari DanteJerome Boateng ei näyttänyt takaiskumaaleissa lainkaan hyvältä.

Bayern München oli päästänyt kotikentällään kolme maalia samassa ottelussa edellisen kerran maaliskuussa 2011, jolloin sen vieraana kävi Inter Milan. Ennen Manchester Cityn vierailua puolustus oli ollut tiiviissä kunnossa, sillä Bundesliigassa Manuel Neuer on pelannut neljä nollapeliä peräkkäin eikä Bayernia oltu yllätetty Mestarien Liigan viimeisessä kymmenessä ottelussa yhteensä kuin kolme kertaa.

Molemmat joukkueet olivat varmistaneet pudotuspelipaikkansa jo ennen tiistai-iltaa. Pitkälti kakkosmiehistöllään pelanneen Cityn voitto ei riittänyt nostamaan sitä Bayernin ohi lohkovoittajaksi, mutta itseluottamusta se englantilaisjoukkueelle varmasti antoi. Bayern pelasi ottelussa parhaalla mahdollisella miehistöllään kapteeni Philipp Lahminkin palattua loukkaantumisensa jäljiltä ruotuun.

Manchester Cityn takaa-ajoasemasta nousun arvoa korostaa se, että edellisen kerran Bayern oli menettänyt kahden maalin johdon tappioksi kotikentällään lähes 39 vuotta sitten. Viimeksi moisen tempun teki Kickers Offenbach 25.1.1975.

Mielenkiintoinen seikka Mestarien liigan lohkovaiheesta on, että kaikki neljä saksalaisjoukkuetta hävisivät oman kotiottelunsa lohkossaan ollutta englantilaisjoukkuetta vastaan. Pelottava ennusmerkki jatkopelejä ajatellen. Neljännesvälierien otteluparit arvotaan tulevana perjantaina.

loading comments...