Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Bayern München viittä vaille mestari – Hertha kaatui niukasti

Kirjoittaja: — 25/04/2015

Bayern Münchenin mestaruus on enää sinettiä vailla, kun Hertha BSC kaatui lauantaina sitkeän vastarinnan jälkeen Allianz Arenalla niukasti numeroin 1-0.

Ottelu alkoi hiukan yllättävästi Herthan ottaessa otteen haltuunsa hienokseltaan. Valentin Stockerilla oli hyvä paikka viedä vieraat johtoon, mutta ohjaus takatolpalta meni niukasti ohi. Hertha puolusti tiiviisti ja iski paikan saadessaan, mutta puoliajan edetessä hallinta siirtyi yhä enemmän kotijoukkueen haltuun. Bayern ei kuitenkaan tahtonut löytää aukkoja berliiniläisten tiiviistä muurista ja tauolle mentiin lukemissa 0-0.

Bayernin hallinta jatkui tauon jälkeen yhä selvempänä, mutta maalipaikat olivat kortilla. Kesken kaiken Herthan Nico Schultz karkasi läpiajoon, mutta Manuel Neuer Bayern-maalilla pelasti erinomaisella torjunnalla maalin syntymisen.

Bayern jatkoi armotonta painostustaan ja 80. minuutilla se tuotti viimein tulosta. Laitapuolustaja Mitchell Weiser nousi vahvasti, ohitti useammankin vastustajan pelaajan ja eteni päätyrajalle saakka. Tarkka syöttö löysi Bastian Schweinsteigerin, joka pamautti suoraan oikeaan yläkulmaan numeroiksi 1-0. Herthan takaa-ajo jäi ponnettomaksi ja Bayern otti kenties jo ratkaisevan voiton.

Bayernin mestaruus on voiton myötä enää pisteen päässä ja saattaa varmistua jo sunnuntaina. Mikäli Wolfsburg ei voita Mönchegladbachia, on Bayern tavoittamattomalla karkumatkalla.

Bayern München – Hertha BSC 1-0 (0-0)
80. 1-0 Bastian Schweinsteiger

loading comments...