Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Argentiinalaispuolustaja siirtymässä Werder Bremeniin – ”vielä avoimia kysymyksiä”

Kirjoittaja: — 28/08/2013

Bremenistä alkoi tiistaina vuotaa huhuja, joiden mukaan Werderin uusi hankinta olisi jo paikan päällä kaupungissa ja keskiviikkona pelaajan identiteettikin paljastui: kyseessä on 25-vuotias argentiinalainen laitapuolustaja Santiago Garcia, joka edustaa Palermoa.

Werderissä myönnetään, että Garcia tosiaan on seuran tähtäimessä.

– Olemme seuranneet pelaajaa maaliskuusta lähtien ja olemme kiinnostuneet hankkimaan hänet, Werder-pomo Thomas Eichin muotoili kicker onlinelle.

Garcian perässä on myös muita seuroja, joten Werder päätti mahdollisuuksiaan parantaakseen tuoda pelaajan paikan päälle kaupunkiin. Garcian siirron ympärillä on kuitenkin kysymysmerkkejä Palermo-sopimuksen suhteen ja on FIFA:n ratkaistavana onko sopimus purettu sitovasti ja argentiinalainen vapaa siirtymään ilman siirtokorvausta.

– Oikeudellisesti on vielä avoimia kysymyksiä, Eichin myönsi.

FIFAn ratkaisua odotetaan kuluvan viikon aikana, joten siirto ehditään joka tapauksessa saattaa päätökseen ennen siirtoikkunan sulkeutumista.

loading comments...