Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Bayern haki vahvistusta johtoonsa Leverkusenista

Kirjoittaja: — 05/06/2014

Bayen München vahvistaa urheilupuolen johtoaan entisestään ja on nimittänyt Michael Reschken tekniseksi johtajaksi. Reschke on tähän saakka työskennellyt Bayer Leverkusenin palveluksessa.

Reschken tehtävä on täysin uusi FCB:ssa ja hän toimii urheilujohtaja Matthias Sammerin tukena. Tehtäväkenttään kuuluvat niin ykkösjoukkueen pelaajat, juniorijoukkueet, scouttiosasto kuin siirtomarkkinatkin. 56-vuotias Reschke on toiminut Leverkusenissa peräti 35 vuoden ajan, viimeisimpänä tehtävänään joukkuemanagerin posti.

Reschken kiinnittämistä Bayernin urheilujohtoon on ajanut ennen kaikkea Sammer. Nyt kaikki on selvää ja Reschke aloittaa tehtävässään heinäkuun alussa.

– Olen erittäin tyytyväinen siihen, että vahvistamme joukkojamme Michael Reschkella, jonka olen tuntenut todella, todella kauan ja jota arvostan korkealle, Sammer kertoi FCB:n verkkosivuilla.

– Oli minun nimenomainen toiveeni, että FC Bayerniin luodaan tämä uusi tehtävä ja siihen valitaan nimenomaan Michael Reschke. Tiedän että toivotamme tervetulleeksi erittäin osaavan ja asiantuntevan kollegan ja odotan työskentelyä hänen kanssaan.

loading comments...