Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Werder Bremen – Vuosi nolla jälkeen Thomas Schaafin

Kirjoittaja: — 09/08/2013

Ensi keväänä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta Werder Bremenin edellisestä liigamestaruudesta, mutta suuria juhlallisuuksia ei taideta vuosipäivän kunniaksi suunnitella. Bremen on valunut viime vuodet tasaisesti kohti sarjan pohjamutia ja viime kaudella sen erotti karsijan paikasta vain kolme vaivaista pistettä. Paljon enempää ei uskalla luvata nytkään.

Suurin muutos viime kauteen nähden on, että peräti 14 kauden ajan Werderiä luotsanneelle Thomas Schaafille osoitettiin ovea. Schaafia menestyneempää ja sitoutuneempaa valmentajaa ei Werder-historiasta löydy, joten juuri isompiin saappaisiin ei uusi koutsi Robin Dutt voisi oikein edes astua. Duttin näytöt valmentajana ovat toistaiseksi ovat olleet varsin vaatimattomat, eikä ensimmäinen tosipeli vihreävalkoistenkaan ruorissa mennyt putkeen, sillä Bremen ehti jo pudota Saksan Cupissa Saarbrückenille.

Kevin de Bruynea tulee vielä ikävä

Pohjoisen suurseura on pysytellyt vielä hiljaa siirtomarkkinoilla. Pari kovaa lähtijää on kyllä rekisteröity, mutta tulopuolella on melko hiljaista. Nuori belgialainen Kevin de Bruyne oli viime kauden harvoja valopilkkuja (10 maalia ja kahdeksan maaliin johtanutta syöttöä), mutta hän palasi jo lainaltaan takaisin Chelseaan. Lisäksi kreikkalaistoppari Sokratis siirtyi lähes kymmenen miljoonan siirtosummalla Dortmundiin.

Sokratis on kenties saatu paikattua, sillä Italiasta haaviin ui iso kala Luca Caldirola. 22-vuotias toppari toimi Italian kapteenina kesällä U21-EM-kisoissa, ja häneltä odotetaan suurtekoja Bremenissä. Freiburgista saapunut Cédric Makiadi on kyllä laadukas pelaaja, mutta ei hänestä de Bruynen korvaajaksi ole. Bayern-laina Nils Petersen sentään saatiin joukkueessa pidettyä.

Kauteen lähdetään sekavasta tilanteesta

Kaudesta ei oikein voi ennustaa muuta kuin vaikeaa. Syöksykierre on ollut jyrkkä, ja jos ei sitä kaiken nähnyt Schaaf saanut katkaistua, niin saako Dutt? Joukkueessa on ongelmapelaajansa (Eljero Elia, Marko Arnautovic) ja kulisseissa kuohuu. Harvat maajoukkuemiehet eivät ole enää tasollaan, ja viime kauden sarjan toiseksi huonoimman puolustuksen parantamiseksi ei ole tehty oikein mitään.

Avainpelaajat: Sebastian Prödl (p), Theodor Gebre Selassie (p), Aaron Hunt (kk), Marko Arnautovic (h), Nils Petersen (h)
Läpimurtopelaaja: Luca Caldirola (p)
Arvio: Ei olisi järin suuri yllätys, jos Bremen painuisi 34 vuoden tauon jälkeen kakkosliigaan. Kenties vielä kivuliaimmin karsintojen kautta.
Sijoitusveikkaus: 16.

Kokoonpano

Maalivahdit

1 Sebastian Mielitz
20 Raphael Wolf
30 Richard Strebinger

Puolustus

3 Luca Caldirola
4 Mateo Pavlovic
5 Assani Lukimya
8 Clemens Fritz
13 Lukas Schmitz
15 Sebastian Prödl
23 Theodor Gebre Selassie
26 Florian Hartherz
29 Cimo Röcker

Keskikenttä

6 Cedric Makiadi
10 Mehmet Ekici
11 Eljero Elia
14 Aaron Hunt
16 Zlatko Junuzovic
17 Aleksandar Ignjovski
18 Felix Kroos
25 Tom Trybull
28 Levent Aycicek
31 Predrag Stevanovic
32 Özkan Yildirim
34 Aleksandar Stevanovic
44 Philipp Bargfrede

Hyökkäys

7 Marko Arnautovic
19 Joseph Akpala
24 Nils Petersen
27 Johannes Wurtz
41 Niclas Füllkrug

loading comments...