Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Näkökulma: Saksalaisilla kova arpaonni eurocupeissa – laulukuoro kutsuu monia

Kirjoittaja: — 16/12/2014

Mestarien liigan ja Eurooppa-liigan pudotuspelien ensimmäisen kierroksen otteluparit arvottiin maanantaina. Saksalaisjoukkueet ovat pelanneet mainion syksyn euroturnauksissa, mutta nyt arvontakoreista nousi sen tason vastustajia, että luultavasti useampi Bundesliga-seura joutuu jättämään leikin kesken jo tässä vaiheessa. Toisaalta kevääseen on pitkä aika ja yksittäisissä ottelupareissa kaikki on mahdollista.

Mestarien liiga:

Bayer Leverkusen – Atlético Madrid

Äärimmäisen hyvin valmennettu Atlético Madrid on juuri sitä, mitä Leverkusen ei tässä vaiheessa olisi kaivannut. Roger Schmidtin miehistö on iloisella pelillään järkyttänyt useampaakin puolustusta tällä kaudella, mutta kokonaisuutena joukkueesta on jäänyt hieman epäorganisoitu kuva. Juuri tälläisiä ryhmiä vastaan Atlético-luotsi Diego Simeone on parhaimmillaan.

Madridilaiset ovat viime vuosina osoittaneet kuuluvansa Euroopan eliittiin. Rojiblancosin pelaajamateriaali ei kuitenkaan ole laadultaan tai leveydeltään aivan samalla tasolla kuin monella muulla terävimpään kärkeen kuuluvalla huippujoukkueella. Atlético on Leverkusenin tavoin riippuvainen muutamasta tärkeästä pelaajasta.

Leverkusenilla on hyvin aikaa pistää rivejään järjestykseen, ja joukkueen tulivoima on tiedossa. Luultavasti ennakkosuosikkina pariin lähtevä Atlético vetää kuitenkin pidemmän korren.

Arvio: Leverkusen tippuu täpärästi.

Bayern München – Shakhtar Donetsk

Pep Guardiolan miehistö olisi toki ollut suuri ennakkosuosikki mitä tahansa lohkokakkosta vastaan, mutta silti voisi sanoa, että Bayernilla kävi arvonnoissa lykky. Mitenkään ukrainalaisia aliarvioimatta. Shakhtar on vuosien saatossa ottanut kovia päänahkoja, mutta tosipaikan tullen puntti on alkanut tutisemaan.

Materiaalierot ja Bayernin vire ovat kaikkien tiedossa. Todella paljon pitää tapahtua, jotta Shakhtar olisi edes lähellä jatkoonmenoa. Ukrainalaisten toivo pilee siinä, että se pystyisi ottamaan kotonaan hyvän tuloksen (1-0, 2-0) ja sinnittelemään Allianz-Arenalla parhaansa mukaan. Ei, ei tässä maailmassa.

Arvio: Bayern jatkaa ongelmitta

Schalke 04 – Real Madrid

Kuninkaansinisten eurotaival päättyi sillä hetkellä, kun sille arvottiin vastaan Real Madrid. Jo pelkästään jatkoonpääsy oli melkoisen työn ja tuskan takana, joten 16 parhaan joukkoon eteneminen maailman Top 2 -joukkueen kustannuksella tuntuu melko kaukaiselta utopialta.

Schalken otteet Roberto Di Matteon alaisuudessa ovat olleet ailahtelevaisia. Pääosin kuitenkin heikkoja. Mikään ei ole toistaiseksi viitannut siihen, että joukkue pystyisi haastamaan tosissaan Real Madridia keväällä. Loukkaantumishuolien helpottaminen antaa gelsenkircenläisille kuitenkin ohkaisen oljenkorren.

Viime kaudella samainen pari päättyi madridlaisten eduksi yhteismaalein 9-2. Tällä hetkellä odotettavissa ovat samanlaiset turpakäräjät.

Arvio: Real Madrid jatkaa

Borussia Dortmund – Juventus

Uskomattoman mielenkiintoinen ottelupari, mutta olisihan kovia kokenut Dortmund ehkä parempaakin arpaonnea ansainnut. Torinolaisilla on ollut peli hieman hukassa, mutta Juventus on silti tällä hetkellä Italian paras joukkue.

Jos joukkueet heitettäisiin nyt nurmelle, tulisi voittaja luultavasti saapasmaasta. Dortmundin onneksi ottelu pelataan vasta helmikuussa, ja sillä on lähes kolme kuukautta aikaa selvitä kriisistään. Keltamustilla on kaikki mahdollisuudet, mikäli se nousee talven aikana materiaalinsa ja valmentajansa edellyttämälle tasolle.

Suurin kysymysmerkki tässä vaiheessa onkin Dortmundin helmikuun vire. Ei ole sanottu, että Jürgen Klopp olisi tuossa vaiheessa keksinyt keinoja pelin parantamiseksi. Hienot 180 minuuttia jalkapalloa on joka tapauksessa luvassa. Ehkä jopa vähän päälle.

Arvio: Tällä hetkellä vaikuttaisi siltä, että Juventus jatkaa tästä parista

Eurooppa-liiga:

VfL Wolfsburg – Sporting Lissabon

Wolsburgilla kävi ihan kohtalainen arpa. Joukossa oli pahempiakin vastustajia, mutta Sporting Lissabon kuuluu silti niihin joukkueisiin, jotka voivat mennä kilpailussa pitkälle. Tippuihan se vain täpärästi Mestarien liigan lohkostaan.

Susien päävalmentaja Dieter Hecking ilmoitti viime viikolla, että joukkueen päätähtäin on Bundesligassa. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö joukkue haluaisi menestystä myös Euroopassa. Toisaalta Wolfsburg on pelannut Eurooppa-liigan otteluissaan hämmentävän avointa jalkapalloa. Maaleja on tullut, mutta myös omissa on soinut.

Sporting ei ole huono joukkue, mutta Schalke-otteluiden perusteella Wolfsburgilla pitäisi olla kaikki saumat jatkopaikkaan. Jos Volkkari ottaa Bundesligasta ripauksen kurinalaisuutta myös Eurooppa-liigan puolelle, on joukkue vahvoilla.

Arvio: Wolfsburg jatkaa, ainakin toistaiseksi

Borussia Mönchengladbach – Sevilla

Lohkovoiton merkitys pieneni kertaheitolla, kun Borussia Mönchengladbachille arvottiin vastus Espanjasta. Sevilla on pelannut loistavan syksyn La Ligassa, ja se on sarjassa upeasti neljäntenä. Päävalmentaja Unai Emeryn luomus on tasapainoinen ja dynaaminen taitojoukkue.

Myös Lucien Favren ryhmä on kokonaisuudessaan antanut itsestään tasapainoisen kuvan. Materiaaliltaan joukkueet ovat melko samaa tasoa, joten odotettavissa on tasainen ottelupari. Joukkueilla ei ole aiempia kohtaamisia.

Andalusialaiset voittivat koko turnauksen keväällä, ja se on nytkin yksi suosikeista. Sevillalla on muutenkin menestystä Euroopasta viime kausilta, joten ehkä se on pienoinen suosikki europelirutiininsa myötä.

Arvio: Sevilla jatkaa niukasti

loading comments...