Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Kicker: Schalke hankki maalivahdin kakkosliigasta

Kirjoittaja: — 06/12/2013

Urheilulehti Kickerin mukaan Schalke 04 on tehnyt monivuotisen sopimuksen Fortuna Düsseldorfin 23-vuotiaan maalivahdin Fabian Gieferin kanssa. Gieferin on määrä siirtyä Schalken riveihin ensi kesänä. Hänen sopimuksensa Düsseldorfin kanssa päättyy tähän kauteen, joten siirtokorvausta Schalken ei tarvitse miehestä maksaa. Sopimus voidaan vahvistaa virallisesti vasta 1.1.2014 alkaen, mutta Kicker pitää Gieferin siirtoa jo varmana.

Schalke tavoitteli Gieferiä jo viime elokuun siirtoikkunassa, mutta tuolloin seurat eivät päässeet siirtokorvauksesta sopuun. Vuotta aiemmin myös Bayern München oli Gieferiä tavoitellut, mutta tuolloin veräjänvartija valitsi seurakseen Fortuna Düsseldorfin. Juniorivuosinaan 196-senttinen Giefer edusti Bayer Leverkusenia, jossa hän viipyi vuodet 2003-2012.

Loppukauden aikana on tarkoitus ratkaista, missä Schalken nykyisten maalivahtien Timo Hildebrandin ja Ralf Fährmannin ura jatkuu. Kokenut ykkösvahti Hildebrand on ollut pari viikkoa lantiovaivojen vuoksi sivussa ja 25-vuotias Fährmann on saanut torjuntavastuun. Mikäli Fährmann vakuuttaa Schalken maalilla, saa hän jatkaa seurassa sopimuskautensa loppuun kesään 2015 saakka.

Jos taas Fährmann ei tee hyvää vaikutusta “Kuninkaansinisten” seurajohtoon, miehelle haettaneen uutta seuraa ensi kesänä. Tällöin ensi keväänä 35 vuotta täyttävälle Hildebrandille tehtäisiin ensi vuoden aikana jatkosopimus, jolloin hän voisi peliajasta kilpaillessaan toimia samalla nuoren Gieferin mentorina. 23-vuotiaan kolmosvahdin Lars Unnerstallin sopimus jatkuu myös vuoteen 2015 saakka, mutta hänen jatkoonsa seurassa ei uskota. Unnerstall saattaa poistua Schalken vahvuudesta jo tammikuun siirtoikkunan auetessa.

Fabian Giefer oli kakkosbundesliigassa rämpineen Fortuna Düsseldorfin selkeä ykkösvahti muutama viikko sitten saamaansa kolmen ottelun pelikieltoon saakka. Giefer oli Saksan alle 17-vuotiaiden ykkösmaalivahtina vuoden 2007 EM- ja MM-turnauksissa, mutta sen jälkeen hän on jäänyt maajoukkuevalinnoissa paitsioon.

loading comments...