Unohditko salasanan? Rekisteröidy

Kuva: Getty Images

Bayern nousi toisella puoliajalla voittoon Hannoverissa

Kirjoittaja: — 07/03/2015

Bayern München kävi hakemassa Hannoverista rutiininomaisen 1-3-voiton Bundesligassa lauantai-iltapäivänä.

Vierailijat pitivät palloa, mutta mitään järin vaarallisia tilanteita Bayern ei onnistunut luomaan ensimmäisellä puoliskolla.

Hannover siirtyikin johtoon oikeastaan ottelun ensimmäisestä vaarallisesta paikasta. Jimmy Briand löysi Hiroshi Kiyotaken rangaistualueelta, ja japanilainen laukoi pallon varmasti alakulmaan.

Kauaa isäntien johto ei kestänyt, sillä kolme minuuttia myöhemmin verkot heiluivat toisessa päässä, kun Xabi Alonso tälläsi vapaapotkun noin 18 metristä muurin yli etukulmaan.

Ottelun voittomaali syntyi reilun tunnin pelin jälkeen. Marcelo rikkoi tuomarin mukaan Robert Lewandowskia pilkun arvoisesti, ja Thomas Müller laittoi pelivälineen yhdestätoista metristä varmasti vasempaan nurkkaan. Hidastus paljasti, että täysin oikein tuomio ei välttämättä mennyt.

Bayern laittoi ottelun pakettiin noin kymmenen minuuttia myöhemmin. Franck Ribéry teki näyttävän esityön, ja Müller puski pallon verkon perukoille.

Bayern kasvatti Wolfsburgin tappion myötä sarjajohtoaan 11 pisteeseen. Hannover on sijalla 11.

Bundesliga lauantaina

Hamburger SV – Borussia Dortmund 0-0

Hannover 96 – Bayern München 1-3

1-0 Hiroshi Kiyotake (25.)
1-1 Xabi Alonso (28.)
1-2 Thomas Müller rp. (61.)
1-3 Thomas Müller (72.)

Schalke 04 – Hoffenheim 3-1

1-0 Christian Fuchs (12.)
2-0 Max Meyer (41.)
3-0 Max Meyer (53.)
3-1 Kevin Volland (73.)

FC Augsburg – VfL Wolfsburg 1-0

1-0 Dominik Kohr (63.)

SC Freiburg – Werder Bremen 0-1

0-1 Franco Di Santo (36.)

FSV Mainz – Borussia Mönchengladbach 19:30

loading comments...