Unohditko salasanan? Rekisteröidy

11. kierroksen kierroskooste – hyvävireiset Lewandowski, Kruse, Arnold ja Hahn sekä haparoivat veskarit pääosissa

Kirjoittaja: — 03/11/2013

Bundesliigakauden ensimmäinen kolmannes täyttyi tänä viikonloppuna ja kierroksella nähtiin 29 maalia ja peräti kolme punaista korttia. Bayer Leverkusen koki yllätystappion ja Freiburg nappasi vihdoin kauden avausvoittonsa. Kaikkiaan viisi ottelua päättyi vierasvoittoon. Kaikki kolme kauden aikana valmentajaa vaihtanutta joukkuetta kärsi ensimmäisen tappionsa uuden luotsin alaisuudessa.

Robert Lewandowski ilmiliekeissä

Stuttgart ei ollut hävinnyt ennen perjantaita valmentaja Thomas Schneiderin alaisuudessa vielä kertaakaan, mutta nyt tuli turpiin sitäkin railakkaammin. Dortmundin hyökkäysarsenaali oli vieraille yksinkertaisesti liikaa.

Stuttgart onnistui kuitenkin avausmaalin teossa, kun siirtotakarajan viime hetkien hankinta Karim Haggui puski Alexandru Maximin antaman kulmapotkun maaliin. Stuttgart on tehnyt kauden aikana jo yhdeksän erikoistilannemaalia ja on määrällä sarjan tilastokärjessä. Pallo on uponnut häkkiin kulmapotkusta tai vapaapotkusta kaikissa Schneiderin alaisuudessa pelatussa kahdeksassa ottelussa.

Werder Bremenistä kesällä Dortmundiin siirtynyt Sokratis tasoitti pelin ensimmäisellä maalillaan keltapaidoissa ja Marco Reus vei vain hetkeä myöhemmin kotijoukkueen johtoon. Toisella jaksolla alkoi Robert Lewandowski-show. Ensimmäiseen kahteen maaliinsa puolalainen tarvitsi vain 68 sekuntia ja miehen bundesliigauran ensimmäinen putipuhdas hattutemppu valmistui vajaat 20 minuuttia myöhemmin. Tylyt 6-1-loppunumerot taputteli komealla nostolla Pierre-Emerick Aubameyang.

Dortmundin hyökkäyskalusto on tällä hetkellä uskomattomassa vireessä. Lewandowski johtaa liigan maalipörssiä yhdeksällä maalillaan, mutta myös Aubameyang (7) ja Reus (6) ovat aivan kannassa. 11 ottelussa on syntynyt peräti 31 maalia. Euroopan suursarjojen joukkueista vain Barcelona on ollut tehokkaampi eikä yksikään muu joukkue ole laukonut niin usein kuin Dortmund. Stuttgartia vastaan myös puolustus pysyi tiiviinä, sillä vieraat eivät pystyneet kuin kolmeen maalilaukaukseen koko ottelussa. Mainio maalivahti Roman Weidenfeller pelasi perjantaina 300. bundesliigaottelunsa.

Kuudella peräkkäisellä kotivoitolla Dortmund sivusi omaa seuraennätystään. Seitsemännen peräkkäisen saavuttamisessa kaiken on kuitenkin mentävä nappiin, sillä seuraava Signal-Iduna-Parkin vieras on triplamestari Bayern München.

Borussia Dortmund-VfB Stuttgart 6-1 (2-1)
BD: Sokratis (19.), Reus (22.), Lewandowski (55., 56., 72.), Aubameyang (81.)
S: Haggui (13.)

Kylmäverinen Freiburg avasi voittotilinsä

Sarjan jännittävässä jumbofinaalissa kohtasivat sarjan ainoat edelleen voitottomat joukkueet. Valmentaja Gertjan Verbeekin ensimmäistä kotiottelua pelannut Nürnberg oli alusta lähtien terävämpi osapuoli, mutta maalinteko ei onnistunut tehottoman viimeistelyn ja huonon tuurin takia. Katastrofaalisen viime viikonlopun jäljiltä itsensä mahtavasti koonnut Oliver Baumann esitti useita paraatitorjuntoja ja kahdesti nahkakuula pysähtyi myös ylärimaan. Nürnberg onkin ollut sarjan kovaonnisin joukkue, sillä se on osunut kauden mittaan maalipuihin jo kymmenen kertaa.

Koska isännille ei maalinteko maistunut, näki Freiburg lopulta tilaisuutensa istahtaa kuskin pukille. Ensin Felix Klaus napautti Sebastian Freisin keskityksen häkkiin. Myöhemmin johtoa varmistelivat ensimmäisen liigamaalinsa tehnyt Vladimir Darida sekä Per Nilssonin pahan harhasyötön jääkylmästi hyödyntänyt Freiburgin paras maalintekijä Admir Mehmedi. Kaksi viimeistä maalia syntyivät Freiburgin pelatessa miesvajauksella laitapakki Oliver Sorgin lennettyä suihkuun pelin 69. minuutilla. Sorgin toinen varoitus tuli typerästä mielenosoituksesta.

Nürnberg jatkaa kauden ensimmäisen voittonsa metsästystä ensi viikolla Mönchengladbachin vieraana. Freiburgille täydellä pistepotilla oli varmasti valtava psykologinen merkitys ja valmentaja Christian Streichin työrauhakin lienee hetkeksi taattu.

Nürnberg-Freiburg 0-3 (0-0)
F: Klaus (57.), Darida (79.), Mehmedi (88.)

Bayern sivusi bundesliigaennätystä onnekkaalla voitolla

Hoffenheim teki vierailijoidensa Bayern Münchenin iltapuhteesta vaikean, mutta Bayern onnistui kuitenkin jatkamaan tappiottomien otteluiden putkeaan 36:n pelin pituiseksi sivuten samalla HSV:n 30 vuotta vanhaa Bundesliigan ennätystä. Omiin nimiinsä Bayern voi ottaa ennätyksen Augsburgin saapuessa vieraaksi ensi lauantaina.

Hoffenheimin otteluissa on totuttu näkemään maaleja, ja niin nähtiin nytkin. Vielä kertaakaan ei joukkueen peleissä ole kauden aikana jääty alle kolmeen maaliin ja Hoffenheim ja Bayern ovatkin ainoat joukkueet, jotka ovat heiluttaneet verkkoja kauden jokaisessa ottelussa.

Hoffenheim sai takaisin kokoonpanoonsa tähtipelaaja Kevin Vollandin, joka koettelikin Manuel Neuerin kykyjä useaan otteeseen. Myös Bayernin tähtisikermässä nähtiin merkittävä muutos. Keskikentän ankkuri Javi Martínez pelasi ensimmäistä kertaa tällä kaudella joukkueen avauskokoonpanossa ja niin joukkueen kapteeni Philipp Lahm palasi pitkästä aikaa omalle paikalleen oikeaksi laitapuolustajaksi. Rafinha joutui samalla ensimmäistä kertaa yli kahteen kuukauteen vaihtopenkille.

Peli alkoi vahvassa Bayern-painostuksessa, mutta avausmaalista vastasi kotijoukkue. Bayern-vahti Neuerille sattui todella epätavallinen kömmähdys, kun hän lipsautti kulmapotkun käpälistään suoraan Hoffenheim-toppari Niklas Sülen jalkoihin. 18-vuotiaalla Sülellä oli helppo työ tehdä ensimmäinen bundesliigamaalinsa. Bayernin tasoitus syntyi jo ennen taukovihellystä, kun Franck Ribéryn vapaapotku kimposi onnekkaasti Mario Mandzukicin reidestä Hoffenheimin verkkoon.

Bayernin voittomaali aiheutui Hoffenheim-kippari Andreas Beckin sähläyksestä. Beck menetti pallon rangaistusalueella hyvin taistelleelle Martínezille, ja parin nopean syötön jälkeen peliväline löysi tiensä Thomas Müllerin nappulakenkään ja siitä edelleen maaliin. Näin Bayernin 36:s peräkkäinen peli ilman tappioita oli valmis. Toinen putki on kenties vieläkin komeampi, sillä Bayern on onnistunut maalinteossa jopa 48:ssa peräkkäisessä ottelussa.

Hoffenheim-Bayern München 1-2 (1-1)
H: Süle (34.)
BM: Mandzukic (39.), Müller (75.)

Max Kruse jälleen Mönchengladbachin sankarina

Huippuostos Max Krusen tehoilta johti Borussia Mönchengladbachin kauden ensimmäiseen vierasvoittoon. Tappio oli samalla HSV-luotsi Bert van Marwijkin kauden ensimmäinen tappio.

HSV oli läpi ottelun joukkueista aktiivisempi, mutta maalilla Marc-André ter Stegen pelasi vahvan ottelun saatuaan apua myös maalivahdin parhailta kavereilta. Rafael van der Vaart pamautti kertaalleen pallon ylärimaan ja tolppaan pysähtyi myös Pierre-Michel Lasoggan yritys. HSV:n nappihankinta oli tehnyt edellisissä neljässä ottelussa yhteensä kuusi maalia ja vähintään yhden kussakin.

Illan antisankarin epäkiitollinen rooli lankesi loukkaantunutta Johan Djourouta HSV:n keskuspuolustuksessa tuuranneelle Lasse Sobiechille. 22-vuotias hujoppi oli vasta ensimmäistä kertaa avauksessa van Marwijkin aikakaudella eikä antanut kummoistakaan työnäytettä. Ensimmäisessä Krusen maalissa Sobiech tarjosi Gladbach-kärjelle kammottavan harhasyötön eikä tämä jättänyt maalivahti René Adlerille mitään mahdollisuuksia. Toisessa hän puolestaan menetti pallon helposti oikeassa laidassa Raffaelille, joka tarjoili pallon Kruselle rangaistuspilkun kohdille.

Tulikuuma Kruse on tehnyt viimeisessä kahdeksassa pelissä viisi maalia sekä neljään muuhun esityön. Kahden maalin ilta oli miehelle vasta bundesliigauran toinen, ensimmäisen synnyttyä juuri Krusen nykyistä seuraa Mönchengladbachia vastaan Freiburgin paidassa.

Hamburger SV-Mönchengladbach 0-2 (0-1)
M: Kruse (23., 63.)

Braunschweig shokeerasi varamiehistä Leverkusenia

Vaikka kyseessä oli harvinainen vain yhden ottelun viikko, oli Leverkusenin käskyttäjä Sami Hyypiä päättänyt lepuuttaa koko hyökkäyspään tehokolmikkoaan Stefan KießlingiäSidney Samia ja Heung-Min Sonia tiistaista Mestarien Liigan Donetskin-matkaa silmällä pitäen. Ömer Toprak puolestaan pelasi puolustuksessa sadannen bundesliigaottelunsa. Vastustajan aliarviointi osoittautui kuitenkin kohtalokkaaksi, sillä Leverkusenin B-miehistö ei onnistunut puhkaisemaan Eintracht Braunschweigin puolustusmuuria ja niinpä sarjanousija sai juhlia kauden ensimmäistä kotivoittoaan.

Toisella jaksolla Hyypiä koki välttämättömäksi lujittaa tehottomaksi osoittautunutta varamiespalveluaan. Jo puoliajalla pelilupa annettiin Lars Benderille ja lopulta myös Sam ja Kießling päästettiin viimeisen puolituntisen ajaksi irti. Hekään eivät kuitenkaan kyenneet lannistamaan sisukasta sarjajumboa. Kymmenisen minuuttia ennen loppuvihellystä sarjakolmosen niskaan kaadettiinkin jääkylmä suihku. Mirko Boland keskitti laidasta Norman Theuerkaufille, jonka veto epäonnistui pahasti. Takatolpalla kyttäsi kuitenkin kakkosbundeksen viime kauden maalikunkku Domi Kumbela, joka sohlasi pallon onnekkaasti Bernd Lenon vartioimaan maaliin.

Hieman myöhemmin oli Braunschweig lähellä lisätäkin johtoaan vaarallisista vastahyökkäyksistä, mutta loppuhetkien paras paikka tuli Kießlingille. Eintracht-vahti Daniel Davari venyi kuitenkin huippupelastukseen. Leverkusenin surkea ilta kruunautui vielä Benderin yliajalla saamalla toisella varoituksella, joka pitää miehen sivussa ensi viikonlopun HSV-ottelusta. Bayern München pääsi tappion myötä karkaamaan Leverkusenilta neljän pisteen päähän. Braunschweig puolestaan nousi Nürnbergin kanssa tasapisteisiin, mutta jatkaa edelleen liigan hännänhuippuna heikomman maalieronsa takia.

Eintracht Braunschweig-Bayer Leverkusen 1-0 (0-0)
B: Kumbela (81.)

Schalke lujitti yliotettaan Herthasta

Jos jokin joukkue on Hertha Berlinille ylipääsemätön peikko, niin Schalke. Viimeisestä kymmenestä kohtaamisesta Schalke on vienyt nimiinsä yhdeksän ja kerran on päädytty pistejakoon. Hertha hallitsi kotiareenallaan pelitapahtumia varamiehistä Schalkea vastaan, mutta maalivahti Timo Hildebrand oli mies paikallaan. Kuninkaansiniset eivät paikoilla juhlineet, mutta olivat kuitenkin vaarallisempia niillä harvoilla kerroilla, kun vetopaikkoihin pääsivät.

Ottelun voittomaali syntyi Hertha-vahti Thomas Kraftin haparoitua pahasti kulmapotkun vastaantulossaan. Kraft huitoi lopulta pelkkää ilmaa, kun Schalken unkarilaiskärki puski kauden viidennen maalinsa. Hertha myllytti Schalke-puolustusta maalin jälkeen kerta toisensa perään, mutta lähempänä onnistumista oli Schalken hyvävireinen nuorukainen Max Meyer, jonka kuti vavisutti maalin ylärimaa. Loppunumerot 2-0 syntyivät vasta tuomarin asetellessa jo pilliä huulilleen loppuvihellystä varten. Maalintekijä Julian Draxlerille onnistuminen oli varmasti tärkeä, sillä kyseessä oli maajoukkuemiehelle vasta kauden ensimmäinen bundesliigamaali.

Schalken keskikentän työmyyrä Roman Neustädter pelasi Berliinissä uransa sadannen bundesliigaottelun. Voiton myötä Schalke ohitti sarjataulukossa Hertha Berlinin ja nousi sarjataulukon kuudenneksi. Ottelu oli Herthalle ensimmäinen kuuteen otteluun, jossa se jäi maaleitta ja Schalkelle vastaavasti ensimmäinen kuuteen peliin, jossa se piti maalinsa puhtaana. Keskiviikon vierasmatka on astetta haastavampi, sillä silloin se matkustaa Chelsean vieraaksi Lontooseen.

Hertha Berlin-Schalke 0-2 (0-1)
S: Szalai (26.), Draxler (90.+4)

Frankfurt edelleen ilman kotivoittoa

Eurooppa-Liigassa voitosta voittoon jyräävä Eintracht Frankfurt on viiden yrityksen jälkeen Bundesliigassa yhä ilman kotivoittoa. Se on pelannut nyt jo kuusi peräkkäistä liigaottelua ilman voittoa. Wolfsburg puolestaan nousi kolmannen peräkkäisen voittonsa myötä sarjassa jo neljänneksi, kuuden pisteen päähän Leverkusenista.

Vieraat saivat otteluun todellisen salama-alun, sillä johtomaali syntyi jo pelin toisella minuutilla. Osuma oli epäonnekas, sillä Frankfurtin toppari Anderson ohjasi Wolfsburgin laitapakin Patrick Ochsin matalan keskityksen omaan verkkoon. Isäntien tasoitus nähtiin kuitenkin vielä ensimmäisellä puoliajalla, kun joukkueen avainpelaaja Alexander Meier ampui vapaapotkun 25 metristä komeasti maalin alakulmaan. Jo tätä ennen oli Wolfsburgin mielialoja koeteltu, kun brassitaituri Diego joutui vaihtoon kylkivamman takia.

Myös Wolfsburgin toisen maalin alusti frankfurtilaissyntyinen ja Eintrachtia peräti 16 kauden ajan edustanut Patrick Ochs. Ochsin matala laukaus kimposi 19-vuotiaalle Maximilian Arnoldille, joka teki maalin jo kolmannessa peräkkäisessä ottelussa. Saa nähdä, vieläkö Arnoldin maalihana pysyy auki, sillä nuorukaisen kaikki kolme viime kauden maalia syntyivät niin ikään peräkkäisissä otteluissa.

Voitosta Wolfsburg saa kiittää myös mainioita toppareitaan Naldoa ja Robin Knochea. Molemmat katkaisivat pelissä 21 Frankfurt-hyökkäystä ja jakavat lukemalla kärkipaikan Bundesliigan yhden ottelun katkojen määrässä. Frankfurtin perulaistoppari Carlos Zambrano sai ottelussa kauden viidennen varoituksensa ja on ensi sunnuntain Mainz-vierailulla pelikiellossa.

Eintracht Frankfurt-Wolfsburg 1-2 (1-1)
EF: Meier (35.)
W: Anderson, oma maali (2.), Arnold (82.)

André Hahn palautti Augsburgin voittokantaan

Augsburg oli jäänyt viidessä edellisessä ottelussaan ilman voittoa johdettuaan vieläpä jokaista peliä 1-0. Sunnuntainakin Augsburg teki pelin avausmaalin, mutta tällä kertaa se ei johdostaan luopunut. Joukkueen suuri sankari oli seuran alkukauden paras pelaaja André Hahn. 23-vuotias laituri pelaa vasta ensimmäistä täyttä pääsarjakauttaan ja nosti kauden maalimääränsä jo neljään. Hahn oli esillä oikeastaan kaikissa Augsburgin paikoissa ja maaleja olisi voinut tulla enemmänkin. Mies laukoi pelissä kaikkiaan yhdeksän kertaa ja teki samalla Augsburgin bundesliigahistorian yhden ottelun ennätyksen.

Mainz asteli kentälle erittäin puolustusvoittoisella taktiikalla kenttäryhmityksen ollessa muodossa 5-2-2-1. Se ei kuitenkaan estänyt Augsburgia järjestelemästä laadukkaita maalipaikkoja liukuhihnalta. Hahn ehti huippupaikan jo tuhlatakin ennen kuin Daniel Baier vapautti miehen hienosti ajoitetulla pystysyötöllä tuloksekkaaseen läpiajoon.

Tauolla Mainz joutui tekemään kaksi merkittävää pelaajavaihtoa. Ykkösvahti Heinz Müller oli loukannut lantiotaan ja tolppien väliin asteli Christian Wetklo. Toppari Bo Svensson puolestaan korvattiin nilkkavaivasta kärsineellä maalinsylkijä Nicolai Müllerillä. Vielä kylmä Wetklo joutui antautumaan miltei välittömästi. Veskari tökkäsi ensin näppärästi pallon pois irtipäässeen Hahnin jaloista, mutta taituri ei antautunut, vaan heitti pienehköstä kulmasta komean kierteisen kudin tyhjäksi jääneeseen maaliin.

Hetkeä myöhemmin oli jo 3-0-johtokin lähellä, kun Halil Altintopin laukaus kilpistyi maalin ylähirteen. Numeroita muutettiin kuitenkin toisessa päässä kenttää. Sebastian Polter kiskottiin pelipaidasta nurin ja tuomari määräsi pallon pilkulle. Vain hetkeä aikaisemmin kentälle Mainzin viimeisenä vaihtona juoksutettu Maxim Choupo-Moting ampui pallon komeasti ylänurkkaan.

Mainz sai maalista reippaasti virtaa, mutta takaa-ajo kuihtui kuitenkin dramaattiseen virheeseen. Wetklo epäonnistui vastaantulossaan ja joutui kaatamaan alimpana miehenä Augsburg-kärki Arkadiusz Milikin. Tuomari näytti Wetklolle punaista ja niin maalivahdin hanskat veti käteensä kenttäpelaaja Polter. Polter onnistuikin hommassaan hienosti, sillä hän torjui komeasti Baierin suoran vapaapotkun ja oli myös ainoa Mainzin kolmesta veräjänvartijasta, jota maalipaikkaan livahtanut André Hahn ei onnistunut ohittamaan.

Ensi viikolla Augsburg joutuu bundesliigaennätystä jahtaavan Bayern Münchenin suuhun ja Mainz isännöi paikallispelissä Frankfurtia. Nähtäväksi jää, ehditäänkö Heinz Müller parsia pelikuntoon vai joutuuko torjuntahommiin vasta 20-vuotias kolmosvahti Loris Karius.

Augsburg-Mainz 2-1 (1-0)
A: Hahn (27., 49.)
M: Choupo-Moting (59.)

Hannoverin taaperrus vieraissa jatkuu

Sarjan surkein vierasjoukkue Hannover jäi kauden viidennessäkin matkapelissään ilman pisteen pistettä. Aiemmin nollille jäänyt joukkue onnistui sentään ampumaan ensimmäiset vierasmaalinsa, mutta sisukas Bremen piti kuitenkin pisteistä kiinni. Tehovajeesta kärsinyt Bremen onnistui maalinteossa harvinaisesti peräti kolme kertaa. Werderille täysi pistepotti oli ensimmäinen puoleentoista kuukauteen. Hannover puolestaan löytyy viiden ottelun kuntopuntarin hänniltä.

Hannover joutui otteluun ilman pelikieltoisia Marceloa ja Mamé Dioufia. Näiden korvaajina kentälle juoksivat André Hoffmann ja Edgar Prib. Ottelun kaksi ensimmäistä osumaa nähtiin heppoisesti puhallettujen rangaistuspotkujen seurauksena. Hannoverin Szabolzcs Huszti ja Bremenin Aaron Hunt olivat viimeistelyissään yhtä kylmänviileitä. Jälkimmäisestä rikkeestä Hannover-toppari Salif Sané sai kauden viidennen varoituksensa, joten joukkue ei pääse ilman pelikieltoa seuraavaankaan peliin.

Hannover vastasi jatkossa pelinpyörittämisestä, mutta johtomaalin iski kuitenkin Bremen. Zlatko Junuzovicin epäonnistunut laukaus päätyi takatolpalla odotelleelle Cedrick Makiadille, joka pukkasi metristä ensimmäisen maalinsa Werder-asussa. Hieman ennen taukoa Hannoverin laitapuolustaja Hiroki Sakai täräytti 25 metristä riman alle taukotilanteeksi 2-2.

Ottelun toisesta jaksosta kehkeytyi lähinnä turhauttava ja loistoton harhasyöttöfestivaali, mutta loppuminuuteilla kotiyleisö sai lopulta juhlanaihetta. Palermosta täksi kaudeksi Bremeniin muuttanut laitapuolustaja Santiago Garcia tönäisi pelivälineen Huntin antaman vapaapotkun jälkitilanteesta Bremen-vahti Sebastian Mielitzin jalan alta maaliin. Osuma oli Garcían ensimmäinen Bundesliigassa.

Vaikka maaleja nähtiinkin viisi, oli kierroksen viimeinen ottelu koko viikonlopun tylsimpiä. Bremenille voittokantaan paluu teki varmasti hyvää. Kauden upeasti aloittanut Hannover sen sijaan valuu kierros kierrokselta sarjataulukossa alaspäin. Pistesaaliin avaamiseksi vieraskentällä on sillä syyskauden aikana enää kolme tilaisuutta jäljellä.

Werder Bremen-Hannover 3-2 (2-2)
WB: Hunt (25.), Makiadi (38.), Garcia (86.)
H: Huszti (20.), Sakai (41.)

loading comments...